Puhelimesta…
Lähes kaikille nuorille luonteva osa elämää - osalle luovuttamattomalta tuntuva osa elämää
Puhelin tuo nuorille turvaa uudessa ympäristössä
Puhelin tarjoaa pakopaikan jännittäviltä tuntuviin kohtaamisiin
Uskaltakaa kokeilla irtautumista ainakin pieneksi hetkeksi! Useimmiten nuoret itsekin yllättyvät positiivisesti.
Valitkaa käytäntö leirin alussa yhdessä nuorten kanssa
Seuraavissa dioissa on muutamia ehdotuksia ja perusteluita niille. Voitte hyödyntää niitä tai jotain omaa.
Perusperiaatteita
Nuori antaa puhelimen vapaaehtoisesti pois
Puhelimet säilytetään turvallisesti
Mikäli puhelimia kerätään, varotaan vaurioittamasta niitä. Kehottakaa nuoria myös varovaisuuteen. Leirivakuutus ei korvaa rikkoutuneita puhelimia.
Muistattehan myös:
Puhelimet harvoin muodostuvat ongelmaksi leireillä
VAIHTOEHTO 1
Nuoret valitsevat illan, jolloin ollaan ilman puhelimia. Puhelimet jätetään yhteisesti sovittuun paikkaan.
Tavoite: nuoret saavat kokemuksen yhdessäolosta ilman puhelimia. Tämä voi vaikuttaa positiivisesti ryhmäytymiseen.
VAIHTOEHTO 2
Nuoret valitsevat päivän, jolloin ollaan ilman puhelimia. Puhelimet jätetään yhteisesti sovittuun paikkaan.
Tavoite: nuoret saavat kokemuksen yhdessäolosta ilman puhelimia. Tämä voi vaikuttaa positiivisesti ryhmäytymiseen.
VAIHTOEHTO 3
Leirillä ollaan ilman puhelimia päivisin. Puhelimet jätetään yhteisesti sovittuun paikkaan aamupalan jälkeen ja haetaan sieltä iltapalan jälkeen.
Tavoite: nuoret saavat pitkäkestoisen kokemuksen ilman puhelimia. Nuoret keskittyvät läsnäoloon ja rauhoittumiseen ilman älylaitetta. Viikko mahdollistaa enemmän aitojen yhteyksien syntymistä.
VAIHTOEHTO 4
Leirillä ollaan ilman puhelimia öisin. Puhelimet jätetään yhteisesti sovittuun paikkaan iltapalan jälkeen ja haetaan sieltä aamupalan jälkeen.
Tavoite: nuoret saavat riittävän yölevon.
Eräs puhelittoman leirin kokemus:
Korostettiin, että tämä ei ole minkäänlainen rangaistus. Tiistaiaamuna isoset oli tehny laatikon, minkä kanssa päivystivät ruokalan ovella. Nuoret laittoivat mukisematta puhelimet siihen. Päivän aikana tuli pelkästään positiivista palautetta leiriläisiltä. Ihasteltiin yhdessä kuinka katse oli ylhäällä ja porukka oli paljon aktiivisempaa. Iltapalan jälkeen puhelimet takaisin. Erittäin mukava kokeilu, suosittelen kaikille. (Kesä 2024)